Heinäkuussa järjestämme saaristossa purjehdusretkiä, joille voit tulla joko purjehduskurssille tai purjehdusretkelle. Kurssilaisten kanssa opiskellaan purjehdusta kurssiohjelman mukaisesti. Retkeläiset saavat nauttia purjehduksesta vähän rennommin ilman erityisiä oppimistavoitteita, jolloin purjehdusosaaminen vahvistuu ja syvenee. Retkille voi osallistua ilman ennakko-osaamista, halu oppia, osallistua ja nauttia purjehduksesta riittää.

Purjehdusretket alkavat ensimmäisenä päivänä aamupäivän aikana ja päättyvät viimeisenä päivän alkuiltapäivästä. Retkellä asumme veneessä koko retken ajan.  Veneemme on Beneteau First 33.7, jossa on kolmen kahden henkilön kajuuttaa ja myös salongin sohvilla voi nukkua. Mukaan otetaan kerralla korkeintaan viisi vierasta. Näin tilat eivät mene liian ruuhkaisiksi. Veneellä on tyynyt ja täkit, joten omat lakanat tai makuupussi tulee kunkin pakata mukaan. Varaamme veneelle ruuat valmiiksi ainakin muutaman ensimmäisen päivän ajaksi. Ruokaostoksia voimme sitten täydentää matkan varrella osallistujien toiveiden ja ideoiden mukaan.

Retkenaikaiset pysähtymispaikat päätämme yhdessä tuulten sekä osallistujien toiveiden mukaisesti. Aamulla pyrimme lähtemään liikkeelle aamupalan jälkeen ja perillä pyrimme olemaan iltapäivän aikana.

Aamiaiset syömme veneellä ja lounaat nautimme usein purjehtiessa. Ruuanvalmistuksen ja tiskailun hoidamme vuorotellen. Iltapäivällä pysähdymme yöksi johonkin vierassatamaan tai luonnonsatamaan. Vierassatamissa on yleensä suihkut, usein myös saunat. Päivälliset teemme usein myös veneellä, mutta voimme nauttia myös vierassatamien ravintolapalveluista, mikäli kiinnostava vaihtoehto osuu kohdalle.

Purjehdukseen sopivat mitkä tahansa sään mukaiset ulkoiluvaatteet. Tuulta ja sadetta pitävä asu on hyvä varata mukaan ja kengät olisi hyvä olla sellaiset, ettei niistä jää tummia jälkiä veneen kanteen. Hanskat, joissa sormenpäät ovat auki, ovat kätevät köysiä käsiteltäessä.

 

 

 

Katso myös:

Juhannusrääppiäiset

Juhannusrääppiäiset

Olen tainnut ennenkin kertoa ruuasta nimeltä kamikalöö. Eräät kurssilaiset tutustuttivat minut tähän erikoisherkkuun yhdellä Välimeren purjehduksella. Kamikalöö liittyy tilanteeseen,kKun ketään ei huvita lähteä käymään kaupassa tai kun kaappeihin vaan on kertynyt...

read more
Loimulohi ei kaipaa kikkailuja

Loimulohi ei kaipaa kikkailuja

Nyt tehtiin niin helppoa ruokaa, että tämä ei tarvitse edes reseptiä! Oltiin liikenteessä Helsingissä, joten paikallisesta marketista saatiin tuoretta loimulohta, uusia perunoita ja rukiisia riisipiirakoita. Meillä ainakin usein mietitään, kuinka iltapalaksi tai...

read more
Ruuanvalmistusta kulun päällä

Ruuanvalmistusta kulun päällä

Päädyttiin viikonlopun kurssilla keskustelemaan siitä, kuinka ruuanvalmistus veneessä ylipäänsä onnistuu purjehdittaessa. Pienessäkin aallokossa kaikkihan heiluu ja keikkuu enemmän tai vähemmän, joten ajattelin palata nyt perusasioiden äärelle ja kertoa...

read more

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *