Maarianhaminasta takaisin Turkuun

Purjehdusretkellä, Reittisuunnittelu

Sarja purjehdusretkien reiteistä ja reittivalinnoista. Nyt purjehditaan Maarianhaminasta takaisin Turkuun. Minkä reitin valitsimme ja miksi sekä missä pysähdyimme.

Kesän kevyttuulisin ennuste

Viiden henkilön porukka tuli Maarianhaminaan lähtöpäivän aamuna, tuuliennuste oli kevyttä etelätuulta, joten kovin pitkää päivämatkaa ei kannattaisi suunnitella. Lähimpänä olisi Rödhamn, mutta se olisi vähän liiankin lähellä.

Kokonaismatkaa ajatellen, olisi hyvä päästä vähän pidemmälle, joten suuntasimme seuraavaan satamapaikkaan Degerbyhyn. Degerby oli juuri sen verran lähellä, että ehtisimme sinne hyvin purjein. Matkaa oli vain noin 20 mailia, mutta kevyessä tuulessa purjehtien vietimme vesillä kuusi tuntia – keskinopeus siis vain 3,5 solmua, mutta saimme nauttia purjehduksesta ilman kiireen tuntua.

Kevyessä tuulessa moottorilla kapeaa oikoreittiä

Tuuliennuste oli jälleen edelleen kevyttä, aamusta jopa vielä kevyempää. Tuuli ei todennäköisesti riittäisi pitämään vauhtia yllä, joten matkaa taittaaksemme valitsimme pienen oikoreitin Degerön saariston läpi suunnataksemme eteläisemmälle reitille kohti Kökaria. Päivällä avoimemmalla pääsimme taas purjehtimaan ja saavuimmekin Kökarille jo kahden maissa.

Laituripaikan etsintää ruuhkaisella Kökarilla

Haaveilemamme Sandvikin sataman laituri olikin jo täynnä. Sen edessä tosin olisi hyvä ankkurointialue, mutta meillä ei ollut jollaa. Tuttavamme olivat tosin tulossa perässä isommalla veneellä, ja heillä olisi mukana jolla, joten voisimme pyytää heiltä kyytiä maihin, mutta se tuntui hieman vaivalloiselta.

Lähdimme siis katsomaan tilannetta viereisessä Hälsön laiturissa, jossa toinen laituri oli remontissa ja toinen vaikutti aika täydeltä. Yhteysaluslaiturin näköinen arkkulaituri oli tyhjä, joten päätimme pysähtyä siihen ainakin hetkeksi tutkimaan tilannetta. Satamatoimisto antoikin luvan olla siinä yötä, joten kun ystävämme tulivat vähä jälkeemme, laskimme heidät isommalla veneellä laituriin ja me kiinnityimme kylkikiinnityksellä heidän viereen.

Kihdin yli takaisin saaristoon

Kökarilta Turkuun suunnatessa ylitettäväksi tulee Kihtin iso selkä ja otimmekin tavoitteeksi herkullisista ribseistään kuulun ja ruuhkaiseksi arvioimani Verkanin sataman. Tavoistani poiketen päätimme matkalla tehdä satamaan varauksen. Tiesimme, että meidän olisi hyvä ehtiä päivän aikana sinne saakka ja toisaalta matkan varrella ei juurikaan ollut hyvä kilpailevia vaihtoehtoja.

Varaus vapautti tunnelmaa, koska meidän ei tarvinnut jännittää laituripaikan perässä, vaan pystyimme purjehtimaan rauhassa. Ja tosiaan saapuessamme Verkanille neljän maissa, satama olikin jo aika täynnä, mutta meitä odotti varaamamme kylkipaikka.

Seilin kautta Turkuun

Viimeisille kahdelle päivälle jäi lyhyitä matkoja, mutta teimme sitten vähän ylimääräisiä lenkkejä treenataksemme vendoja ja jiippejä ja viihdyimme vesillä helposti kuutisen tuntia. Seiliin varasimme myös paikan, joten pystyimme rauhassa purjehtimaan kiertotietä, sillä tuuli oli mitä parhain noin 5 m/s etelästä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Illalla ehdimme vielä hyvin tutustua saaren historiaan, lampaisiin ja lehmiin sekä uimaan rantasaunalle.

Viiden päivän retkellä päivämatkat vaihtelivat 16 – 29 M ja neljän ja seitsemän tunnin välillä. Lyhimmän päivämatkan teimme viimeisenä päivänä, jolloin kotimatkaan Turusta jäi hyvin aikaa.

Lepäilyä auringossa
Lampaita silittämässä
Maarianhamina - Turku

Katso myös:

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *