Makumatkalla Skotlannissa

Ulkomailla purjehtimassa

Aloitimme blogin jakamalla reseptivinkkejä, joiden tarkoituksena on antaa ideoita ruuanvalmistukseen purjehduksilla ja näyttää millaisia ruokia meillä on veneellä ollut tapana tehdä, ettei kenenkään tarvitsisi jännittää purjehdusloman kokkivuoroaan. Nyt ajattelimme laajentaa kirjoittamista muuhunkin purjehduselämään. Ensin mennään talviseen Skotlantiin. Aloitamme tarinan kuitenkin ruuan kautta.

Brittiläistä ruokaa on maailmalla haukuttu kuten suomalaistakin – ehkä siksi se maistuukin niin hyvälle! Skotlantilaiset tuntuvat arvostavan hyviä paikallisia raaka-aineita. Ja rasvaa, pekonia ja teetä. Jopa niin paljon, että 240 teepussin megapakkaus hupeni purjehdusviikoilla melko nopeasti.

Purjehdus on myös ruokakulttuuria

Meille purjehdus on aina myös paikalliseen ruokakulttuuriin tutustumista. Vaikka veneellä tehdään ruokaa itse, raaka-aineet ovat aina osittain erilaisia ja tarjoavat mahdollisuuksia uusiin kokeiluihin. Vaikka kotimaan kaupoista nykyisin saakin jo vaikka mitä, eivät ne korvaa autenttisia makuelämyksiä ja löytämisen riemua paikallisissa marketeissa. Ruokaostoksilla käyminenkin voi olla pieni seikkailu. Kun tutkailee hyllyjä rauhassa voi löytää maailman toiseksi parasta paahtista, hot cross -pullia päiväkahville, mielettömät valikoimat välipalapatukoita ja nopeaksi lounaaksi erilaisia valmispiiraita, joista muistaa nähneensä piirroskuvia ala-asteen englanninkirjassa.

Paikallisia herkkuja ja erikoisuuksia

Purjehdusretkillä yleensä aina tarjoutuu mahdollisuuksia käydä syömässä myös paikallisissa ravintoloissa. Yritämmekin aina löytää ruokalistoilta paikallisia herkkuja ja Skotlannissa niitä oli todella hyvin tarjolla lähes kaikissa ravintoloissa. Vaikka kansainvälisiä herkkuja kuten maukasta intialaista sekä huolella tehtyjä burgereita ja pizzoja oli hyvin saatavilla, ruokalistoilta tuntui aina löytyvän myös perinteisiä herkkuja. Tuntuu mukavalta, kun paikallista ruokaa on tarjolla myös iltaravintoloissa.

Reissulla nauttimiamme paikallisia herkkuja olivat erilaiset liha- ja kalapiiraat ja -paistokset taikina- ja perunamuusikuorella, legendaarinen fish’n chips, cullen skink -kalakeitto, naapuritilalla valmistetut juustot sekä tietenkin pekonilla ryyditetty mac’n cheese tunnelmallisesti takan ääressä. Yhtä aikaa tutun tuntuista, mutta kuitenkin hieman erilaista ja aina herkullista.

Brittein saarten kansainvälistä klassikkoa, brittiaamiaista on monessa paikassa saatavilla koko päivän.  Täällä se on saanut hieman oman muodon skotlantilaisena aamiaisena ja se sopiikin tuhtiudessaan melkein paremmin lounasruuaksi. Kuvakoosteessa on esittelyssä myös veneruokien klassikko ”kaikki mitä kaapista löytyy” – tällä kertaa paketti lihaisaa pekonia, pari kananmunaa ja paahtoleipää. Juuri sopiva iltapala yhdelle.

Seuraavassa blogitekstissä päästään ehkä jo purjehtimaan 😊

Katso myös:

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *