Vappua odotellessa minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Perämerelle tutustumaan hylkeenpyyntiin. En ole osannut pelätä koronaa, mutta ymmärrän kyllä siihen liittyvän huolen. Itse oireettomana ajattelin kuitenkin rohjeta lähteä junalla kohti Raahea. Kokemukseni saaristolaiselämästä rajoittuvat matkapurjehdukseen saaristossa sekä saaristolaiselämästä kertovien historiallisten kirjojen mieleeni piirtämiin kuviin.

Nyt kuitenkin tuntui, että pääsin vähän tunnustelemaan saaristolaiselämää, kun rannassa sain päälleni riittävän suuret pilkkihaalarit ja perämoottoriveneen, jonka ajoin Raahen edustalla olevaan Iso-Kraaselin saareen. Siellä vanha luotsitupa tarjosi meille tunnelmallisen tukikohdan muutamaksi päiväksi. Luotsituvan alkuperäisen puuhellan äärellä savusiikaa ja ruisleipää reilulla voilla iltapalaksi nauttiessa lukuisat tarinat luotseista perheineen ja vuoden kulkua määrittävine askareineen tuntuivat heräävän henkiin. Verkkojen laskeminen illalla ja kokeminen aamulla loivat leppeän tuulahduksen saariston arjesta, varsinkin kun naapuri tuli verkoille tarinoimaan. Hän kertoi, kuinka oli yömyöhällä herännyt ajatukseen, että olisipa soma, kun olisi verkot vesillä ja oli niitä yöllä laskemiaan verkkoja nyt menossa kokemaan.

Aamuaskareiden jälkeen keräsimme päivän retkelle tarpeelliset tavarat, hyvät kiikarit, eväät ja termarillisen kahvia isompaan veneeseen, pukeuduimme valkoisiin lumipukuihin ja lähdimme tutkimaan läheisiä jäälauttoja, josko sieltä löytyisi auringossa paistattelevia harmaahylkeitä tai itämerennorppia. Hylkeet vaihtavat keväällä karvan ja nousevat jäälle kuivattelemaan ja irrottelemaan vaihtuvaa karvaa, eivätkä ole auringossa paistatellessaan kovin arkoja veneiden äänille. Ajelimme siis hiljalleen jäälauttojen reunoja, kiikaroimme jääkenttiä ja päivän aikana näimmekin kymmenkunta hyljettä, jotka kuikuilivat meitä rauhassa.

Vanhaan aikaan hylkeenpyytäjät ovat soutaneet, purjehtineet ja hiihtäneet keskimereen saakka jopa kuudeksi viikoksi ja pitäneet majaa jäällä kankaalla katetussa puuveneessä. Meidän retkemme oli joka suhteessa maltillisempi ja turvallisempi kuin esikuvillamme. Samasta luontoyhteydestä voi nykyisinkin saada tuntumaa, kun pitää aistinsa avoimena ja tunnustelee koko kehollaan. Vaikka varusteet ovat joka suhteessa kehittyneempiä ja tekniikka mahdollistaa turvallisemman liikkumisen, jäitä, tuulta ja niiden liikettä pitää edelleenkin seurata herkeämättä, ettei jää jäiden saartamaksi, vaan malttaa valita reittinsä jäätikköjen liikkumisen mukana.

Lyhyt retki irrotti hetkeksi arjesta aivan toiseen maailmaan ja muistutti roolistamme osana luontoa. Harvoin tarvitsee matkustaa kauaksi vaikuttavien elämyksien perässä.